Vipukirveen keksijä Heikki Kärnä

Keksijä Heikki Kärnä, entinen lennonjohtaja, kehitti vipukirveen eläkepäivinään raivatessaan puita ja kiviä kotitontiltaan Sipoossa.

VIPUKIRVEEN HISTORIA

Lähes kaksikymmentä vuotta sitten muutti Sipoon metsään mies, jonka sisällä paloi halu nähdä kauniit yksittäiset puut metsältä. Niinpä hän urheasti aloitti vaikeakulkuisen, kallioilla piiritetyn korpitontin raivauksen parhailla rautakaupasta hankkimillaan välineillä, käsikäyttöisillä tietenkin. Hankalakulkuinen maasto, mutta myös liian tiheässä kasvaneet suuret kuuset maata viistävine ja valonpuutteessa sinnitelleine oksineen teki työnteon vaikeaksi.

Toimeliaasti mies tarttui sahaan ja puut kaatuivat rytisten pitkin pituuttaan. Mies karsi ja katkoi, oksi ja pätki. Pokasaha soi ja kirves heilui ja sivalsi tuon tuostakin ahkeran metsämiehen pohkeen pielestä. Osuikin, mutta onnekseen mies oli pukeutunut suojahaalareihin ja tunkenut puntit paksusti saappaittensa jämäkkiin varsiin, jotka hutilyönneistä haavoittuineina oli taas vaihdettava uusiin. Voimia kysyneen uurastuksen tuloksena mies oli koonnut yhteen läjään pihkaiset oksat ja toiseen pölleiksi bensiinillä käyneellä moottorisahalla pätkityt rungot, jotka odottivat nyt klapeiksi pilkkomista.

"Voi Ei!" Mies puuskahti tuskastuneena. "Se on niin kovin työlästä ja vielä vaarallistakin."

Mies istui alas kannolle, heitti hanskat sammalikkoon, pyyhki hikeä otsaltaan ja alkoi miettiä. Hän otti rautakauppiaan parhaaksi kehuman kirveen käteensä; tutki terää, tutki vartta, käänteli kylmää metallipalaa pihkaisissa kourissaan ja sai aatteen.

"Heureka! Tätähän pitää kehittää!"

Niin miehen päässä alkoi lähes tauotta pyöriä kuvia erilaisista kirveenteristä. Ne eivät jättäneet häntä öisinkään rauhaan, vaan monesti hän aamuyön hämärinä hetkinä heräsi unestaan ja nousi piirtämään uusia kirveen kuvia keittiön pöydän ääreen. Kuvat hän muokkasi uudenlaisiksi protokirveiksi paikallisella teräsverstaalla, uudestaan ja uudestaan ja taas uudestaan. Rautakaupasta hän löysi myös aika-ajoin uusia kirveitä, joihin oli pyritty saamaan uutta iskuvoimaa ja jämäkkyyttä lisäämällä painoa ja liittämällä terän sivuihin jos jonkinlaisia hilavitkuttimia.

Joskus mies lannistui, mutta sitkeänä suomalaisena hän ei antanut periksi, vaan jatkoi uurastustaan turvallisemman ja tehokkaamman kirveen kehittämiseksi. Sellaisen käsikäyttöisen, jonka saattoi ottaa helposti mukaansa vaikeakulkuiseen hakkuupaikkaan missä sähköpistokkeita ei sankan metsän keskelle ollut asennettu eikä traktorivehkeillä päässyt kapeisiin kalliosoliin - eikä mies edes olisi halunnut päästää niitä maanmöyhijöitä ikisammalikkojaan tuhoamaan.

Aikaa kului, vuosia vieri monen monta. Eräänä päivänä mies vipusi rautakangella pihakiviä ja silloin se tapahtui! Oivallus iski miehen päähän kuin salama kirkkaalta taivaalta. Mies oli tulla ulos nahoistaan, niin innoissaan hän oli. Ja vakuuttunut. Täysin vakuuttunut siitä, että se voima, jolla rautakangen avulla väänteli suuriakin kiviä ja kantoja irti maaemon sylistä, se sama voima toimisi myös kirveessä. Hän heitti kangen pöpelikköön, juoksi keittiön pöydän ääreen ja alkoi vimmatusti piirtää kuvaa vipuvoiman avulla toimivasta puunpilkontavälineestä…

Ja niin syntyi vipukirves - LEVERAXE - the smart axe.

TILAA UUTISKIRJEEMME

S-postiosoite:

Etunimi:

Sukunimi:


Uusimmat uutiset

Ota yhteyttä

Osoite:
Kaislatie 2, 21200 Raisio

Puhelin:
+358 50 432 3250

Email:
info@leveraxe.com